Vesikatolla on tärkeä tehtävä koko rakennuksen toiminnan kannalta. Siksi katon kuntoa on erityisen tärkeä seurata ja huoltaa kattoa oikein. Oikeaoppiset ja säännölliset tarkastukset sekä kevät- ja syyshuollot takaavat katolle mahdollisimman pitkän elinkaaren.

Kattohuollot ja katon kuntotarkastukset antavat kiinteistön omistajille ja hoitajille tarpeellista tietoa katon kunnosta ja tulevista korjaustoimenpiteistä hyvissä ajoin. Lisäksi ajoissa havaittu ongelma säästää isoilta seuraamuksilta.

Tärkeää on myös muistaa, että huoltotoimenpiteiden laiminlyönnistä aiheutuvat vahingot jäävät useasti urakoitsijan takuun ja vakuutusyhtiöiden korvausten ulkopuolelle.

Katon peruskuntotarkastus

Katon peruskuntotutkimuksessa Katmaster tutkii katon yleisen kunnon ja tuuletuksen sekä pintapuolisesti läpivientien ja vedenpoiston toimivuuden. Esimerkiksi huopakaton kuntotutkimuksessa arvioimme katolta silmämääräisesti pintahuovan kunnon, läpivientien juurien tiiveyden, huopanostojen ja suojapellitysten kunnon.

Mikäli yläpohjatila mahdollistaa vaivattoman kulkemisen, tarkistamme myös yläpohjatilojen toimivuuden. Toimiva välikaton tuuletus on tärkeä osa oikein toimivaa kattoa. Samalla tarkistetaan myös aluslaudoituksen kunto. Mahdolliset vuotopaikat paljastuvat viimeistään tässä tarkistuksessa.

Katmaster tarkistaa myös vedenpoiston toimivuuden. Sadevesijärjestelmä on osa toimivaa kattoa.

Sadevesikouruihin ajautuu kaikki katolle laskeutuva lehti- ja neulasroska, joka haittaa järjestelmän toimivuutta tai jopa tukkii sen. Tukkoiset sadevesikourut pysyvät kosteina. Tästä aiheutuu kuormitusta itse sadevesikourulle, syntyy ruostevaurioita ja yli tulviva vesi kastelee räystäitä ja rakennuksen lähiympäristöä aiheettomasti.

Katon peruskuntotarkastuksesta saat suullisen raportin toimenpide-ehdotuksineen.

Katon laaja kuntotarkastus

Katmaster tekee kattojen kuntokartoituksia ja kattohuoltoja yli 20 vuoden kokemuksella. Tarkastuksessa käydään läpi mm. katon yleiskunto, läpiviennit, pellitykset ja vedenpoisto. Vesikaton alapuoliset rakenteet tarkastetaan myös, mikäli yläpohjatilat mahdollistavat kohtuullisen kulkemisen.

Katon laajasta kuntotarkastuksesta saat aina kirjallisen raportin.

Raportissa esitetään katon yleinen kunto kuvin ja tekstein, havaitut vauriot, riskit, puutteet, virheet ja korjaustarpeet. Tarjous koskee yhtä 100–400 m² kattoa.

Kysy erillinen tarjous isommille kohteille sekä usean katon samanaikaiselle tarkastukselle

Tilaa katon kuntotarkastus tästä

Voit myös soittaa puh. 040 545 2066. Tarvittaessa Katmaster tekee havaitut huolto- ja korjaustoimenpiteet nopealla aikataululla. Me tunnemme kattosi!

 

1400317253324

 

20140617_180528